Kilta

Uskollisuuden Kilta toimii 129 seurassa ja lisää kiltoja syntyy vuosittain. Kiltojen koko vaihtelee kymmenestä jopa sataan jäseneen; kaiken kaikkiaan kiltalaisia on noin 4000. Ensimmäinen kilta perustettiin Helsingin Naisvoimistelijoihin vuonna 1950.

Valkeakosken Voimistelijoiden kilta (numero 120) on Haka Gymin perustama 17.3.2007. Perustamisjäseniä kokouksessa oli 23 sekä seuran puheenjohtaja. Kilta numero 120 on siirtänyt toimintansa elokuussa 2019 Valkeakosken Voimistelijoihin. 

Killan tarkoituksena on koota yhdistyksen jäsenet ystävyyttä ja henkistä viereyttä ylläpitäväksi piiriksi.

Killan toimintamuotoja ovat esim. jäseniltojen, retkien ja ulkoilutapahtumien järjestäminen sekä Ikäihmisten liikunnan ohjaaminen. Kiltalaisille järjestetään toimintaa myös alueellisesti ja valtakunnallisesti. 

Kiltalaisten toiminnan kulmakivi on ystävyys. Kiltalaisilla on paljon yhteisiä kokemuksia ja muistoja mm. seurasta, kursseilta ja esiintymismatkoilta. Nämä kokemukset ovat muovanneet kiltalaisten välille elinikäisiä ystävyyssuhteita.

 
Killassa tapahtuu 2019

Syyskuu
Retki Emil Aaltosen museoon 28.9. Lähtö tilausbussilla linja-autoasemalta klo 10.15. Näyttelyyn tutustumisen jälkeen menemme brunssille. Koko retken hinta ruokineen 30 €. Ilmoittautumiset Marjalle viimeistään 23.9.

Lokakuu
Syysvaellus Birgitan polulla Kirskaanniemeen 19.10. Lähtö liikuntahallilta yhteiskyydein klo 10. Omat eväät.

Marraskuu 
Syyskokous 26.11. klo 18 uudessa kaupungin kirjastossa. Kahvitarjoilu. Tervetuloa!

Joulukuu
"
Joulukahveet" ja uusien jäsenien tervetulotilaisuus.