Seura

Valkeakosken Voimistelijat on Valkeakosken uusi vuonna 2019 perustettu, vetovoimainen voimisteluseura. Valkeakosken Voimistelijat perustettiin, kun Haka Gym ja Valkeakosken Koskenpoikien Voimistelujaosto päättivät luoda Valkeakoskelle yhteisen voimisteluseuran.

Seuran tarkoitus

Seuran tarkoituksena on edistää eri-ikäisten jäsentensä monipuolista voimistelun ja liikunnan harrastamista yksilöllisten edellytysten ja tarpeiden mukaisesti. Lisäksi Seuran tarkoituksena on mahdollistaa osallistuminen edellä mainittua harrastamista tukevaan yhdistystoimintaan sekä edistää yhteisöllisyyttä ja liikuntakasvatusta.

Tavoitteena on tarjota Seuran jäsenille mahdollisuus harrastaa voimistelua ja liikuntaa tasa-arvoisessa ja turvallisessa toimintaympäristössä monipuolisesti kuntoillen, kilpaillen tai huipulla urheillen ja terveitä elämäntapoja noudattaen. Lisäksi Seuran toiminnan perustana ovat liikunnan ja urheilun eettiset periaatteet.

Visio

Perustana jokapäiväiselle toiminnalle on seuran visio. Se halutaan saavuttaa seuratoiminnassa ja visio antaa seuran toiminnalle suunnan.

Valkeakosken Voimistelijat ry:n visiona on, että Valkeakoskella voimistelu sen eri muodoissaan on kaupungin innostavin ja liikuttavin liikuntaharrastus, joka pitää kunnossa kaiken ikää sekä tarjoaa elämyksiä, onnistumisia, yhteisöllisyyttä, iloa ja menestystä. Valkeakosken Voimistelijat ry on laadukas ja turvallinen liikuttaja paikkakunnalla ja kansallisesti arvostettu voimisteluseura. 

Arvot

Toiminnassa kohtaa niin laatu kuin ilo. Seura toimii yhdessä aina toisia tukien ja  kehitämme toimintaa jatkuvasti eteenpäin.