Historiallista menestystä World Games -kilpailuissa, nuoret leirille Italiaan

19.7.2022

World Games -monilajikilpailut ovat parhaillaan käynnissä Birminghamissa Yhdysvalloissa. World Games on kansainvälinen neljän vuoden välein järjestettävä urheilutapahtuma ja tänä vuonna mukana on 33 eri lajia, jotka ovat ehdolla olympialajeiksi tai ovat aiemmin olleet olympiaohjelmassa. Ensimmäistä kertaa koskaan mukana kilpa-aerobicin kilpailuissa on myös suomalaisia. Valkeakosken Voimistelijoista matkassa mukana oli Emilia Rantala, joka kilpailee osana Suomen kahdeksan voimistelijan Aerodance-ryhmää yhdessä Turun Urheiluliiton voimistelijoiden kanssa.

Kilpa-aerobicin ensimmäinen kilpailupäivä oli viime viikon tiistai, jolloin vuorossa oli heti samana päivänä sekä aerodancen alkukilpailut päivällä että finaalit illalla. Suomi onnistui erityisesti alkukilpailusuorituksessaan loistavasti ja selvitti tiensä ensin historiallisesti World Gamesien finaaliin sekä lopulta neljännelle sijalle. Sarjan mitalit jaettiin järjestyksessä Unkari, Romania ja Azerbaijan. 

Myös Emilian perässä kasvetaan kovaa ja Valkeakosken Voimistelijoiden nuorten huippuryhmistä on valittu yhteensä kuusi voimistelijaa (Meri Vahteristo, Julia Alimyllymaa, Inessa Romaniv, Peppi Haataja, Fiinu Heikkilä, Hilla Nysten) ensi viikolla alkavalle Euroopan voimisteluliiton järjestämälle harjoitusleirille Italiaan 24.-30.7. Maat saavat lähettää leirille 10 nuorta voimistelijaa, jonne odotetaan osallistujia ympäri Eurooppaa. Kouluttajina toimivat Euroopan Voimisteluliiton teknisen komitean jäsenet sekä useiden maiden maajoukkuevalmentajat, joten arvokasta oppia maailman huipulta on tiedossa. Mukaan lähtee myös päävalmentaja Laura Vihervä. Samaan aikaan muutkin kilpa-aerobicin valmennusryhmät aloittavat valmistautumisen uuteen kauteen leirillä Valkeakoskella 27.7.-4.8. sekä ulkopuolisten kouluttajien että oman seuran valmentajien johdolla.